Antti-Kristus eli mitä Valitusta kansasta pitäisi ajatella
Levy ja Johanneksen kirkon livestream Teemu Laajasalon kanssa ovat kuitenkin puhutelleet myös mua kovasti, joten tässä tekstissä jaan muutamia näkökulmia, joiden kautta ilmiötä voi tarkastella. Koska ilmiöstä tässä mun mielestä on kyse, kuten usein Antti Tuiskun kohdalla.
~
Ensinnäkin haluaisin muistuttaa Valitun kansan tekstilajista: kyseessä on taiteellinen kokonaisuus, jonka tekstilajeja ovat esimerkiksi runous ja musiikkivideo. Levyä kuunnellessa emme siis kuuntele esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoja tai Hillsong Church:n Our statement of beliefs -tekstiä. Levyä ei kuulu myöskään tarkastella sellaisilla kriteereillä, joilla esimerkiksi uskonnollisen yhteisön julkaisemia tekstejä voisi tulkita.
Mielestäni vaikuttaa myös siltä, ettei Antti laula lopullisesta rauhasta tai siitä, että hän olisi "päässyt perille" tai "löytänyt totuuden". Jos oikein tulkitsen, on levy sen sijaan kuvausta prosessista ja matkalta. Ja mun mielestä on ihan valtavan hienoa ja rohkeaa, että joku uskaltaa omaa prosessiaan julkisesti meille muille jakaa.
~
Kyllähän minäkin hätkähdin, kun ensimmäisen kerran kuuntelin Valittua kansa -kappaletta. Viimeistään piti alkaa vähän ujostelemaan ja salaa pikkuisen paheksumaan siinä vaiheessa, kun katsoin musiikkivideon. Niistä levyn tarkastelua ei ehkä kannatakaan aloittaa.
Kun edellä mainittua biisiä kuuntelee tarkemmin, joutuu myöntämään, että täytyy vähän tulkita rivien välistä. Toki levyllä on myös rap-kulttuurista lainattua "olen popin kuningas" -puhetapaa, mutta en kuitenkaan usko, että Tuisku on tarkoittanut albumin nimikkokappaleen kirjaimellisesti tulkittavaksi: ennemminkin hän kritisoi epäjumalanpalvontaa ja toteaa, että "huomaatteko, mitä tästä asemasta käsin voin teille sanoa". Esimerkkinä: oletan, että "sukkikset alas mä siunaan sua" viittaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön, jonka puolesta en usko Tuiskun missään tilanteessa puhuvan.
On myös mielenkiintoista, että monen kristityn, myös minun, tekee usein mieli määritellä ensiksi, onko jokin asia oikein tai väärin, soveellista ja siveellistä, "Jumalan mielen mukaista". Älkää suotta ymmärtäkö väärin: kannustan ehdottomasti kasvuun sekä hengellisesti että ihmisenä (jos niissä nyt on jotain eroa) ja miksen jopa 'kilvoitteluun' elämän eri osa-alueilla. Fiilistelen Gateaway-seurakunnan mottoa "tule sellaisena kuin olet, mutta älä jää sellaiseksi". Uskon, että kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi (1. Kor. 10:23).
Ja kuitenkin: meidän kristittyjen sanoman ytimessä ei ole oikea oppi tai elämäntapa. Ensisijaisesti meidät on kutsuttu kertomaan Jumalan tarjoamasta valtavasta rakkaudesta, vapaudesta ja anteeksiannosta, ei oikeasta ja väärästä. Siksi en myöskään näe erityisen hedelmällisenä lähestymistapana sitä, että Tuiskun levy tuomitaan suorilta käsin rienauksena tai irstailuna. Etenkin, koska hän ei edusta mitään uskonnollista instituutiota, on hänellä mielestäni täysi vapaus kertoa omista kokemuksistaan ja pohdinnoistaan. Paikoitellen se saattaa herättää seurakuntapiireissä elävälle epämukavan olon, mutta tarkemmin kuunnellessa voi löytää jotain todella kaunista.
Antti Tuisku ja Helsingin piispa Teemu Laajasalo kävivät avoimia ja koskettavia keskusteluja uskosta, rukouksesta ja Jumalasta albumin livestream -keikalla. Keikka striimattiin Johanneksen kirkosta 6.6.
Jos et ole vielä kuunnellut levyä, kuuntele ihmeessä. Saatat löytää sieltä samaistumispintaa (Ai, joku muukin ajattelee näin!) tai oppia jotain uutta (Ai, joku ajattelee noin!). Jos olet kristitty, ja haluaisit kertoa Jeesuksesta muillekin, antaa levy superarvokasta tietoa siitä, millaisia ajatusketjuja moni ihminen seurakuntien ulkopuolella käy läpi. Tähän teemaan liittyen voisi suositella myös toisen Antin, Antti Holman podcastia ja hänen pohdintojaan ja kokemuksiaan uskosta ja seurakunnasta.
Jos sulla on aikaa ja kiinnostusta vain parille biisille, ovat esimerkiksi Kahvia ja pullaa sekä Häitä ja hautajaisii paitsi hyviä biisejä, myös aika koskettavia kappaleita siitä, miltä yhteisön kaipuu ja Jumalan etsiminen voivat tuntua.
~
No, mitä siitä levystä siis pitäisi ajatella? Kyseessä ei siis ole Antikristus, eikä ehkä edes se Antti-Kristus. Artisti on ihan vaan Antti Tapani, joka on taas tehnyt kovan albumin. Kuten sanottu, mun mielestä on upeaa, että joku uskaltaa noin avoimesti etsiä Jumalaa ja jakaa siitä prosessistaan myös muille. Ulospäin se prosessi ei välttämättä näyttäydy aina uskovaisten sisäsiistiin kulttuuriin sopivana, mutta miksi pitäisikään? Voisimmeko silti antaa ihmisille tilaa etsiä Jumalaa heidän omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan käsin? Vaikka emme olisi kaikista asioista tai niiden ilmaisutavoista samaa mieltä, voisimmeko silti kuunnella ja rohkaista, yrittää ymmärtää ja toivottaa tervetulleeksi? Voisimmeko yrittää rakastaa, niin kuin Jeesuksella näytti olevan tapana?
~
Vielä pari raamatunkohtaa on pyörinyt mielessä. Niihin lienee hyvä lopettaa.
Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Matt. 7:8
Onhan kirjoitettu: Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Room. 10:13
Siukkiksia Antti sulle!
~
Mitä ajatuksia albumi on sinussa herättänyt? Kommentoi alle tai Instagramissa. 😇
Kommentit
Lähetä kommentti